Viasat Urheilu -kanava on vapaasti katsottavissa Digitan valtakunnallisen antenni-tv-verkon A-kanavanipussa perjantaista 25.8. klo 8:00 alkaen ja jatkuen maanantaihin 28.8. klo 8:00 asti. Viasat Urheilu -kanava näkyy kanavapaikalla 28.
Viasatin jo useamman kerran tarjoamat vapaat viikonloput rikastuttavat Digitan antenni-tv-verkon tarjontaa. Digitan valtakunnallisessa verkossa näkyy tällä hetkellä 19 vapaasti jaettavaa kanavaa ja 47 maksu-tv-kanavaa. Maksuttomien mainosrahoitteisten kanavien määrä on vuodesta 2014 alkaen kasvanut vuosittain keskimäärin kahdella.
”Suomessa on eurooppalaisittain erittäin vahva mainosrahoitteinen televisio. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiselle tv-katsojalle on tarjolla poikkeuksellisen suuri määrä vapaasti katsottavia kanavia Ylen kanavien lisäksi”, kertoo Digitan toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström. ”Muualla Euroopassa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi Norjassa vapaasti katsottavia kanavia on seitsemän, Ruotsissa kahdeksan, Tanskassa yhdeksän ja Saksassa kaksitoista”, jatkaa Weckström.
Tilastojen mukaan 93% suomalaisten noin kolmen tunnin päivittäisestä tv-katselusta kohdistuu vapaasti katsottaviin kanaviin. Tämä paitsi takaa kotimaisten netti-tv-palveluiden suosion, myös luo pohjan tehokkaalle, laajat massat tavoittavalle mainosmedialle. ”Digita kehittää jatkuvasti mediayhtiöiden kanssa uudentyyppistä mainosteknologiaa. Viimeksi kesäkuussa Digita ja MTV ovat testanneet perinteisen televisiomainonnan ja online-mainonnan yhdistämistä hybridi-tv-ympäristössä erinomaisin tuloksin. Perinteisen television ja internetin yhdistävät hybridipalvelut mahdollistavat Digitan media-asiakkaille täysin uutta kasvua tv-mainosliiketoimintaansa”, kertoo Weckström Digitan uusista tv-palveluista.
Digita Julkaistu 24.8.2017 15:03